Univalmennus

- Hyvää yötä ja huomenta!


Milloin univalmennukseen?

Uni on riittämätön, eikä kunnolla palauttava, silloin kun:

- Sinulla on päiväväsymystä

- Tuntuu, että on ongelmia muistin kanssa ja joudut varmistelemaan asioita, keskittyminenkin voi olla hankalaa.

- Väsymys vaikuttaa työhön ja ihmissuhteiden ylläpitoon, työnlaatu kärsii ja päätöksenteko tuntuu haastavalta. Uudet asiat tuntuvat hankalilta.

- Motivaatio laskee, eikä mikään huvita tai edes kiinnosta.

- Nukkuminen ahdistaa, eikä siitä tunnu tulevan oikein mitään. Nukkumista tulee murehdittua jo etukäteen ja päivälläkin tekeminen muokkautuu sen mukaan, miten viime yö on sujunut tai miten arvelet tulevana yönä unen saannin onnistuvan. Tuntuu ettei jaksa oikein tehdä työn lisäksi muita asioita, vaikka ne olisivat itselle tärkeitä ja mieluisia.

- Heräilet yöllä, ja silloinkin ajatukset junnaavat ja valvottavat.

- Lasket lampaita öisin niin paljon, ettet jaksa päivällä laskea edes 1+1?

Haluatko alkaa nukkua sikeämmin ja voida paremmin?

Unettomuuden hoitoon on olemassa luonnonmukaisia ja tehokkaita keinoja. Univalmennuksen avulla voidaan kartoittaa unettomuuden syitä ja löytää juuri sinulle sopivat keinot unen parantamiseksi.

Univalmennus sopii kaikille ei-elimellisestä unettomuudesta kärsiville. Se on unettomuuden lääkkeetöntä hoitoa, jota toteutan kognitiivis-behavioraalisin (CBT-i) keinoin.

Kognitiivis-behavioraalisilla keinoilla tarkoitetaan sitä, että valmennuksessa keskitytään käyttäytymisen ja ajatusten tutkimiseen ja niiden muokkaamiseen valmennuksen harjoitteiden avulla.

Tutkimusten mukaan 75 prosenttia asiakkaista hyötyy univalmennuksesta kognitiivis-behavioraalisin keinoin.

Valmennustapaamisissa keskustellaan, tehdään erilaisia mielen ja kehon harjoituksia ja lisäksi saat kotitehtäviä. Tapaamisten kesto on noin 60 min.

Univalmennus on prosessi, johon vaaditaan omaa motivaatiota ja sitoutumista ja halua muutokseen. Voit oppia taas luottamaan uneen, saat kokonaisvaltaista hyvinvointia ja parempaa elämänlaatua.

Ryhmävalmennuksissa saat vertaistukea ja vinkkejä ja voit jakaa omia kokemuksiasi muiden samassa tilanteessa olevien kesken.

Valmennustapaamiset ovat noin 2 viikon välein, mutta tapaamisten välissä voit olla yhteydessä minuun sähköpostitse mieltä askarruttavissa kysymyksissä.

Valmennus on aina luottamuksellista ja vaitiolovelvollista, eikä tapaamisten tietoja, keskusteluja tai tehtäviä kirjata mihinkään asiakasrekisteriin.

Valmennukset tapahtuvat etävastaanotolla.

Asiakaspalaute:

"Sain todellakin apua ja tukea. En ole vuosikausiin nukkunut niin hyvin kuin tänä kesänä. Suurin muutos on siinä, mitä ajattelen nukkumisesta. 

Aikaisemmin se oli koko päivää varjostava peikko, välttämätön paha illan tullen, johon valmistauduin lukuisin elämää rajoittavin rituaalein- ilman tulosta. Nyt uni on ystäväni, jota odotan levollisin mielin. Toki tarvitsen nukahtamiseen kirjan kuuntelua hidastetulla nopeudella napit korvissa valojen sammuttua. Mutta en nukahtamislääkettä, mikä on suuri voitto.

Kiitos❣️"


Aloita sinäkin matkasi jo tänään!